
Kylä-Bisa 4, Espoo
Esittely
Tarjolla historiallisesti arvokas, Kauklahden vanhimpiin, 1890-luvun lopun rakennuksiin lukeutuva Kylä-Bisa 4.
Ainutlaatuinen sijainti keskellä Kauklahden idyllistä kyläyhteisöä, juna-aseman ja palveluiden läheisyydessä.
Historian havinan aistit heti sisään astuttaessa vanhojen hirsisenien toivottaessa sinut tervetulleeksi, täällä aika on pysähtynyt.
Pönttöuunit, puuhella, leveät lattialankut sekä vanhat ovet ja ikkunat, lähes kaikki on säilytetty ennallaan aikojen alusta alkaen. Arvata saattaakin, että kuluneet vuosikymmenet näkyvät ja ovat jättäneet jälkensä ja siksi kohde kaipaakin arvoisensa entisöijää, sillä kiinteistö kuuluu S-1 suojelukaavaan.
1980-luvulla on kuitenkin kiinteistöön tehty mittava vesi-ja viemäriremontti, jolloin myös sauna on rakennettu kellariin.
Tilat jakautuvat kahteen kerrokseen, sekä kellariin, joten kohde tarjoaa tiloiltaan lukuisia mahdollisuuksia erilaisiin tarpeisiin. Asemakaavan mukainen rakennusoikeus tilalla on 200 k-m2, josta Espoon kaupungin asiakirjojen perusteella on käytetty 120 k-m2.
Harvinaisen vanhan kiinteistön ollessa kyseessä, kaupungin arkistosta ei löydy mitään tietoja eikä dokumentteja ja siksi kohteeseen on tehty laaja kuntotarkastus, jonka raportin saa välittäjältä.
Kohteessa vain yksittäisesittelyt
Lisätiedot ja esittelyvaraukset Reeta Taulu p. 040 843 3016 tai reeta.taulu@outlook.com
tai Jonna Lindfors p 040 572 3757 tai jonna@lindforslkv.fi
Jonna Lindfors LKV
Y-tunnus: 1801202-6
Bulevardi 13, 00120 Helsinki
Yhteystiedot ja esittelyt
Yhteystiedot |
|
---|
Asunnon perustiedot
Kohdenumero | 20200522 |
---|---|
Sijainti |
|
Tyyppi | Omakotitalo |
Huoneistoselitelmä | 5 h, tupa, wc, sauna, pesuhuone, varastotilaa |
Asuinpinta-ala m² | 120 m² |
Yhteensä m² | 240 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Espoon rakennusvalvontakeskuksen tiedoston mukaan käytetty 120 km², rekisteröintipäivä 06.10.1925. Kellari matalaa tilaa. |
Kerros | 1 |
Kerroksia | 2 |
Rakennusvuosi (päättynyt) | 1890 |
Käyttöönottovuosi | 1890 |
Vapautuminen | Sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
Velaton hinta | 375 000 € |
---|---|
Myyntihinta | 375 000 € |
Kiinteistövero | 770,00 € |
Lisätietoja maksuista | Kiinteistössä ei ole asuttu v 2021 jälkeen, joten sähkönkulutus on arvio. Muut kustannukset määräytyvät tulevan käytön perusteella. |
Asunnon lisätiedot
Sauna |
|
---|---|
Tulisija |
|
Yleiskunto | Välttävä |
Lisätietoa kunnosta | Kuntoraportti saatavana väittäjältä. Ikääntymisestä johtuen tulee varautua hirsiseinän, lautaverhouksen, ikkunoiden, ikkunoiden eristyslasielementtien, vesikatteen, pesuhuoneen ja saunan, sähköpatterien, savupiipun, vesi-ja viemärijärjestelmän uusimattomien osien sekä sähköjärjestelmän uusimattomien osien uusimistarpeeseen |
Tehdyt korjaukset | 80-luvulla sähkö, vesi- ja viemäri remontti. 90-luvulla julkisivuverhouksen uusintaa 80-luvulla rakennettu uusi sauna ja pesutilat 95 uusittu ulko-ovi 1997 rakennettu uusi veranta 2000-luvun vaihteessa vesikaton korjauksia Ikkunoita korjattu, osin uusia ja osin alkuperäisiä |
Lämmitysjärjestelmä ja sen kunto | Pönttöuuneja kolme kappaletta, puuhella |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Puu, sähkö |
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot | Kauklahden vanhimpiin rakennuksiin kuuluva, historiallisesti arvokas kohde |
Asunnon tilat ja materiaalit
Asunnon tilat ja materiaalit |
|
---|---|
Katto |
|
Keittiön kuvaus |
|
Kylpyhuoneen kuvaus |
|
WC-tilojen kuvaus |
|
Saunan kuvaus |
|
Kodinhoitohuoneen kuvaus |
|
Olohuoneen kuvaus |
|
Taloyhtiö
Kiinteistötunnus/laitostunnus | 49-428-3-22 |
---|---|
Kortteli/kiinteistön nimi | Bergabo |
Tontin pinta-ala | 1890 m² |
Tontin omistus | Oma |
Lisätietoja rakennusoikeudesta | Rakennusoikeus kaavan mukaan 200 k-m² + 15 %. Suojelukohteiden ja purkulupahakemusprosessin vastaava lupa-arkkitehti Taina Kinnunen p. 040 505 6844 Puhelinajat: ti ja to klo 9.0010.30 taina.kinnunen@espoo.fi. Lupa-arkkitehti Johanna Haikarainen ottaa kantaa rakennusoikeuteen ja uudisrakentamiseen p. 040 634 3762 tai johanna.haikarainen@espoo.fi |
Lisätietoa kaavoituksesta | S-1 suojelukaava. Rakennusalan rakennuskanta tulee ensisijaisesti säilyttää. Rakennuksia voidaan laajentaa rakennusalan sallimissa rajoissa siten, ettei rakennuksen ulkoarkkitehtuuri ja tyyli olennaisesti muutu. Mikäli rakennus puretaan, noudatetaan 3 §:n määräyksiä. 3 §, mikäli rakennus puretaan. Täydennys-ja uudisrakentaminen tulee sijoittaa kulttuurihistorialliseen ympäristöön. Rakennuksissa on käytettävä harjakattoa katteena ollessa pelti tai huopa. Rakennusten julkisivumateriaalina käytettävä puuta tai rapattua pintaa, värit tulee suunnitella siten, että enintään kolmessa vierekkäisessä rakennuksessa on sama sävy. |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Palvelut | Yksityisiä palveluja Kauklahdessa ovat mm. apteekki, kalakauppa, lihakauppa, kuntosali, R-kioski rautatieasemalla, huoltoasema, katsastusasema, useita autokorjaamoita, konevuokraamo, 30 vuotta alueella toiminut kukkakauppa, hammaslääkäri, eläinlääkäri, hierojia, kauneushoitola, vyöhyketerapia, muutama parturi-kampaamo sekä kolme ruokakauppaa. K-Marketin yhteydessä on pankkiautomaatti. Lidlin yhteydessä sijaitsee myös Alko. Kolmas kauppa on vuonna 2021 auennut Alepa. Kauklahden keskustassa Kauppamäessä sijaitsee myös kylän ylpeys, perinteikäs Halmeen leipomo-kahvila, jonka Emil Halme perusti jo vuonna 1899. |
---|---|
Lisätietoa palveluista | Nykyään Kauklahti on kasvuseutua, muun muassa Hansavalkama on uusi rakenteilla oleva asuinalue Kehä III läheisyydessä. Kauklahti on rauhallinen kylämäinen ja todella luonnonläheinen ja helposti saavutettava asuinalue Espoon länsilaidalla. Monet muuttajat ovatkin ns. paluumuuttajia, kun lapsuutensa Kauklahdessa viettäneet nuoret palaavat alueelle omaa perhettään kasvattamaan. |
Liikenneyhteydet | Kauklahteen on hyvät junayhteydet johtuen siitä, että rantarata kulkee Kauklahden läpi. Kauklahden asemalla pysähtyvät paikallisjunat U ja E sekä yö-juna L tarjoten palvelua useimmiten noin 15 minuutin välein. Lisäksi Espoon sisäiset linja-autovuorot 118, 166, 167 ja lähibussi 168 sekä seutuliikenteen bussit 165, 165N, 213 palvelevat kauklahtelaisia. Myös poikittaislinja 911 palvelee kauklahtelaisia Kirkkonummen suuntaan. Jatkossa Kauklahden liikenneyhteyksiä parantaa Espoon kaupunkirata, jonka rakentaminen alkaa vuonna 2021. Kaupunkirata tuo rantaradalle kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille, joka mahdollistaa tiheämmän ja nopeamman lähijunaliikenteen. Kaupunkirata valmistuu 2028. |
Päiväkoti | Alueella |
Koulut | Kauklahdessa kunnallisia palveluita tarjoavat muun muassa monet päiväkodit (yksityisissä myös liikuntapainotteinen päiväkoti sekä ruotsin- ja englanninkieliset päiväkodit) ja asukaspuisto Palttina, kirjasto, alakouluja ja yläkouluja (myös ruotsinkieliset), nuorisotila. |
Kuvat





























