
Rentukkatie 6 A, Vantaa
Esittely
OMA TONTTI, KAUKOLÄMPÖ, SUOJAISA PIHA, TILAVAT HUONEET SEKÄ RAUHALLINEN ALUE!
Kaikkea mitä viihtyisä, toimiva ja turvallinen asuminen edellyttää!
Toimivassa kahden kerroksen perheasunnossa on lämpimän vaaleat materiaalit. Keittiössä tummat kivitasot, saareke sekä laattalattia saavat arjen kuin juhlan askaroinnin tuntumaan luksukselta. Kaappi- sekä laskutilaa on riittämiin.
Ruokailutilasta aukeaa näkymä omalle pihalle, jossa kirsikkapuun lisäksi löytyy myös muita kauniita viherkasveja.
Käynti omalle suojaisalle pihalle lasitetun terassin läpi, jossa voit alkaa nauttia ulkona syömisestä aikaisin keväällä aina syksyyn asti.
Valoisan olohuoneen kruunaa tyylikäs laattalattia ja isot ikkunat. Huoneiston makuuhuoneet ovat kaikki hyvän kokoisia ja niistä kaksi sijoittuu samaan kerrokseen olohuoneen ja keittiön kanssa.
Alakerrassa arkea helpottava tilava kodinhoitohuone, jossa on runsaasti kaapistoja, laskutilaa sekä lavuaari.
Kolme ovellista huonetta sijoittuu alakertaan, joista yksi on tällä hetkellä käytössä makuuhuoneena, jonka yhteydessä vaatehuone. Kahta muuta alakerran huonetta on käytetty etätyöhuoneena sekä urheilu- ja rumpujen soittotilana. Takkahuoneen ja pukeutumishuoneen välistä on poistettu seinä ja siihen on asennettu taiteovi, näin iso tila toimii hyvin perheen arjessa kuin juhlassa. Tyylikkään kylpyhuoneen yhteydessä sauna sekä wc istuin. Alakerrasta myös suora käynti ulos. Autokatos sekä ulkovarastot sijaitsevat talon päädyssä.
Omalla suojaisalla pihalla myös hyvän kokoinen patio kauniiden ilmojen nauttimiseen sekä kaivo, josta on otettu kasteluvesi viherkasveille sekä pihanurmelle.
Käyttöullakkoon käynti on eteisestä, jossa amerikkalaistyyliset kokoon taitettavat rappuset, käyttöullakon molemmissa päädyissä ikkunat. Tila on jaettu ovellisella väliseinällä.
Esittelyt ja esitteet antti@nordlkv.fi tai 050 5504 107
Yhteystiedot ja esittelyt
Yhteystiedot |
|
---|
Asunnon perustiedot
Kohdenumero | 20403693 |
---|---|
Sijainti |
|
Tyyppi | Omakotitalo |
Huoneistoselitelmä | 5h+k+kph+sauna+wc+kodinhoitohuone |
Asuinpinta-ala m² | 180 m² |
Yhteensä m² | 180 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Rakennus ja huoneisto rekisteriotteen mukaan , varsinainen asuinpinta-ala on 84m² joka on yläkerran asuintilat. Kerrosala 96m² Kokonaisala 192m² Kellarin pinta-ala 96m² |
Kerros | 1 |
Kerroksia | 2 |
Rakennusvuosi (päättynyt) | 1997 |
Käyttöönottovuosi | 1997 |
Hinta ja kustannukset
Velaton hinta | 596 000 € |
---|---|
Myyntihinta | 596 000 € |
Kiinteistövero | 1 005 € |
Puhtaanapito €/kk | 28.4 |
Lisätietoja maksuista | Huoneistossa vuonna 2022 on käytetty taloussähköä 6561 KWh. Esitetyt asumiskustannukset perustuvat nykykäytäntöön ja voivat siten olla pienempiä tai suurempia, riippuen asukasmäärästä, asumistottumuksista sekä palveluntarjoajasta. |
Asunnon lisätiedot
Sauna |
|
---|---|
Tulisija |
|
Tilojen kuvaus | Työhuone, askarteluhuone sekä takkahuone sijaitsevat asunnon alakerrassa jossa myös kylpyhuone, sauna , kodinhoitohuone, urheiluhuone, iso varasto huone joka tällä hetkellä on makuuhuonekäytössä. Alakerrasta oma uloskäynti pihalle. |
Yleiskunto | Tyydyttävä |
Tehdyt korjaukset | 2013 Maaliskuu: Lämpöhuoneen tarkastus, Säätöpiiri Oy Kesäkuu: - Kylpyhuoneeseen uudet laatoitukset ja vesieristystyöt ja kalusteiden uusinta. - Yläkerran lattian laatoitus. - Keittiön koneiden uusiminen ja seinälaatoitus. Elokuu: Ilmalämpöpumpun huolto, Suomen Sähköturva Oy Marraskuu: Radon mittaus (-tammikuu 2014) 2014 Maaliskuu: Ilmanvaihtolaitteen huolto ja puhdistus Elokuu: Ilmanvaihtokanavien mittaus ja säätö 2015 Kesäkuu: Takapihan aidan maalaus 2017 Huhtikuu: Kodinhoitohuoneen kalusteet uusittu Lämpöhuoneen tarkistus; Kalvopaisunta-astia uusittu, lattialämmityksen säätimiä uusittu 2018 Toukokuu: Ilmanvaihtokoneen mittaus ja säätö, laakerit vaihdettu. (Talokuntoon.fi -huoltopalvelut) Elokuu: Kattotiilien puhdistus ja suojakäsittely, rikkinäisten tiilien vaihto. (LA -kattohuolto) Joulukuu: Yläkerran huoneiden kattojen ylitasoitus ja maalaus. 2023 IV -kanavien puhdistus sekä säätö. |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kauko, ilmalämpöpumppu |
Asunnon tilat ja materiaalit
Katto |
|
---|---|
Keittiön kuvaus |
|
Kylpyhuoneen kuvaus |
|
WC-tilojen kuvaus |
|
Saunan kuvaus |
|
Kodinhoitohuoneen kuvaus |
|
Olohuoneen kuvaus |
|
Makuuhuoneiden kuvaus |
|
Säilytystilojen kuvaus ja lisätiedot | Käyttöullakko on talon pituinen, joka on jaettu ovellisella väliseinällä, käynti eteisestä kokoon taitevilla amerikkalais tyylisillä ullakkoportailla. Alakerrassa, yhden huoneen yhteydessä vaatehuone. |
Taloyhtiö
Kiinteistötunnus/laitostunnus | 92-60-32-34 |
---|---|
Tontin pinta-ala | 918 m² |
Tontin omistus | Oma |
Lisätietoa kaavoituksesta | Vantaan Kaupunki. |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Kuvat




















































Antti Larmala
Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, Partner- Aloitin urani Huom:illa vuonna 2012 ja olin siellä aina vuoteen 2018 asti
- Tämän jälkeen siirryin Sp-Kotiin jossa myynnin ohessa vastasin uudistuotannon myynnistä ja kouluttamisesta
- Teen keskimäärin noin 65 kauppaa vuodessa
- Minulla on LKV-tutkinto
