
Uuno Kailaan katu 7, Espoo
Esittely
Vuonna 2022 valmistunut kolmannen kerroksen yksiö lasitetulla parvekkeella loistavien kulkuyhteyksien varrella Vermonniityssä. Talo sijaitsee omalla tontilla ja huoneiston myyntihinta on 41 295,17 €.
Asunnossa on korkeatasoinen parkettilattia ja maalatut seinät. Keittiössä on laadukkaat kodinkoneet: jääkaappi/pakastin, kahden levyn induktiotaso ja kalusteeseen upotettu monitoimiuuni. Kylpyhuone on laatoitettu ja varustettu miellyttävällä lattialämmityksellä ja kääntyvän kirkkaalla suihkulasiseinällä. Olohuone ja avokeittiö muodostavat yhdessä avaran tilan oleskellulle. Ison ikkunan ansiosta koti tuntuu aina valoisalta. Ikkunoista avautuu suojaisat näkymät lännen suuntaan. Oma ihana parveke on kuin yksi huone lisää.
Liikenneyhteydet ovat erinomaiset niin bussilla, kuin junalla. Mäkkylä-Helsinki junamatka kestää noin 15 minuuttia reittioppaan mukaan, ja ne paranevat entisestään Raide-Jokerin myötä, joka yhdistää Leppävaaran, Otaniemen ja Keilaniemen. Kauppakeskus Sello monipuolisineen palveluineen löytyy kävelymatkan päästä. Pyörällä tai kävellen pääset nauttimaan Munkkivuoren tai Laajalahden rannoista, Talin ulkoilualueesta, Laajalahden luonnonsuojelualueesta, josta löytyy mm. pitkospuita ja lintutorni. Leppävaaran maauimala, urheilupuisto, Talin golfkenttä ja tenniskentät tarjoavat ainutlaatuiset urheilumahdollisuudet. Autolla nopea ja sujuva yhteys Turunväylään ja Kehä I:een.
Mikäli etsit modernia, tyylikästä ja uutta vastaava kotia, niin tässä se on!
Kiinnostuitko? Esittelypyynnöt ja tiedustelut: Aida Mazhar (LKV), 045 172 8787, aida@nordlkv.fi
Myynnistä täysimääräisesti vastaa välitysliike:
Aidan kodit LKV Oy
Y-tunnus: 3164277-8
Bulevardi 13, 00120 Helsinki
Välitysliike toimii itsenäisenä välittäjä yrittäjänä yhteistyösopimuksella Nord LKV Oy:n kanssa. Nord LKV Oy ei vastaa toimeksiannon hoitamisesta.
Yhteystiedot ja esittelyt
Yhteystiedot |
|
---|
Asunnon perustiedot
Kohdenumero | 20540154 |
---|---|
Sijainti |
|
Tyyppi | Kerrostalo |
Hallintamuoto | Asunto-osakeyhtiö |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 1h+avok+kph+et+las.p |
Asuinpinta-ala m² | 26.5 m² |
Yhteensä m² | 26.5 m² |
Pinta-alan peruste | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 3 |
Kerroksia | 4 |
Rakennusvuosi (päättynyt) | 2022 |
Käyttöönottovuosi | 2022 |
Vapautuminen | Heti |
Hinta ja kustannukset
Velaton hinta | 188 000 € |
---|---|
Myyntihinta | 41 295,17 € |
Velkaosuus | 146 704,83 € |
Yhtiövastike | 883,26 € |
Rahoitusvastike | 757,38 € |
Hoitovastike | 125,88 € |
Vesimaksu |
|
Lisätietoja maksuista | Hoitovastike huoneisto: 4,75 €/ m²/ kk (125,88 €/kk) Pääomavastike 1 / RL / D: 0,32 €/ jyvitetty m²/kk (561,28 €/kk) Pääomavastike 2 / Tonttilaina / F: 7,40 €/ m²/kk (196,10 €/kk) Vesimaksuennakko: 22,00 €/hlö/kk (tasaus ja laskutus kulutuksen mukaan) Yhtiöjärjestyksen 6 § mukaisesti Rakennusaikaisen lainan D pääomavastikevakuutta korotetaan toukokuussa siten, että yhtiön hallussa on vähintään kolmen (3) kuukauden pääomavastikkeiden suuruinen pääomavastikevakuus yhtiön pääomavastikesaatavan vakuutena, kun huoneiston kohdistuvaa yhtiölainaosuutta on jäljellä enemmän kuin 50 % huoneiston alkuperäisestä rakennusaikaisesta yhtiölainaosuudesta. Päätetään hallitukselle myönnettävistä valtuuksista enintään kahden (2) kk ylimääräisen hoitovastikkeen ja lainakohtaisen pääomavastikkeen perimiseen/ perimättä jättämiseen taloudellisen tilanteen niin vaatiessa/salliessa. Varsinaisen yhtiökokouksen 18.4.2023 päätöksiä: Myönnettiin hallitukselle valtuudet enintään kahden (2) kk ylimääräisen hoitovastikkeen ja lainakohtaisen pääomavastikkeen perimiseen/ perimättä jättämiseen taloudellisen tilanteen niin vaatiessa/salliessa. Valtuutus on voimassa seuraavaan yhtiökokoukseen saakka. -Valtuutettiin hallitus sopimaan yhtiön Uudenmaan Osuuspankissa olevalle hoitotilille enintään 50 000 euron limiitti sekä hakemaan ja panttaamaan luotollisen hoitotilin vakuudeksi riittävän määrän panttikirjoja. Kiinnityksen kohde: 049051352004. - Valtuutettiin hallitus laatimaan taloyhtiölle strategia hyväksyttäväksi seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen. - Päätettiin kartuttaa lainanlyhennysrahastoa enintään lainaosuussuoritusten määrällä ja pääomavastikkeet tuloutetaan yhtiöjärjestyksen 7 § mukaisesti siltä osin kuin tuloutus ei johda yhtiölle tuloveron suorittamisvelvollisuuteen. |
Asunnon lisätiedot
Parveke | Asunnossa on parveke |
---|---|
Parvekkeen kuvaus |
|
Hissi | Taloyhtiössä on hissi |
Asuntoon kuuluu |
|
Yleiskunto | Hyvä |
Energialuokka | B2018 |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kauko |
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot | Ylimääräinen yhtiökokous 05.09.2022: Päätettiin lunastaa vuokranantajan omistaman tontin 49-51-352-4 ostamatta oleva määräosa kokonaan taloyhtiön omistukseen yhtiölainalla yhtiöjärjestyksen 9 §:n mukaisesti. Hallinnanluovutuskokous pidettiin 02.06.2022. Päätettiin muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä 18.02.2022. Yhtiötä sitovat sopimukset: - allekirjoitettu hallintajakosopimus koskien kiinteistöä 49-51-356-1 (7.5.2020) - allekirjoitettu rasitesopimus koskien kiinteistöä 49-51-356-1 (13.8.2020) - allekirjoitettu yhteisjärjestelysopimus koskien tontteja 49-51-352-3 ja -4 (7.7.2021) Käytettävissä postin automaatti Asunto Oy Espoon Tankan 1. kerroksessa. Osakas voi asentaa ilmalämpöpumpun yhtiön hallituksen 13.6.2022 tekemän päätöksen mukaan yleisen ilmalämpöpumpun asennusoheistuksen mukaisesti Espoon kaupungin suositukset huomioiden. Ilmalämpöpumpun asennuksesta tulee tehdä muutostyöilmoitus isännöitsijälle ja muutostyöhön ei saa ryhtyä ennen taloyhtiön muutostyöilmoituksen käsittelyä ja hyväksymistä. Kunnossapitovastuu on määritelty yhtiöjärjestyksen 6 §. Autohallipaikat pysäköintilaitoksessa LPA tontilla 49-51-356-1. Hallinnanjakosopimuksen mukainen määräosien omistus 40/388 LPA-tontista ja tontilla sijaitsevasta rakennuksesta. YhtiöIlä on yhteisjärjestelysopimuksen mukainen käyttöoikeus tontilla 49-51-356-3 (Asunto Oy Espoon Tanka) sijaitsevassa rakennuksessa oleviin kahteen saunaosastoon, kerhotilaan sekä WC-tilaan sekä muihin yhteisjärjestelysopimuksessa mainittuihin tiloihin ja alueisiin. |
Asunnon tilat ja materiaalit
Asunnon tilat ja materiaalit |
|
---|---|
Katto |
|
Keittiön kuvaus |
|
Kylpyhuoneen kuvaus |
|
Olohuoneen kuvaus |
|
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Espoon Haiku |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Oiva Isännöinti Helsinki Oy Suurmaa Anne-Mari anne-mari.suurmaa@oi.fi |
Taloyhtiöön kuuluu |
|
Energialuokka | B2018 |
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit | Kiinteistö on valmistunut vuonna 2022. Rakennukset hyväksyttiin käyttöön rakennusvalvonnan loppukatselmuksessa 25.3.2022. Perustajaurakoitsija YIT järjestää kohteessa vuositarkastuksen aikaisintaan 12 kk:n ja viimeistään 15 kk:n kuluttua rakennuksen käyttöönotosta. |
Tontin pinta-ala | 2075 m² |
Tontin omistus | Oma |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Kuvat





















Aida Mazhar
Kiinteistönvälittäjä, Kaupanvahvistaja LKV, LVV, KiAT, NHS- Toiminut alalla 8-vuotta
- Laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV)
- Laillistettu vuokranvälittäjätutkinto (LVV)
- Uudiskohdemestari-tutkinto (NHS)
- Kiinteistövälitysalan ammattitutkinto (KiAT)
- RE/MAX (2014-2020)
- Paras asiakastyytyväisyyspalkinto vuonna 2016 ja 2017
