
Välikatu 2, Helsinki
Esittely
Arvoasumista upeassa huoneistossa Kruununhaan merenrannalla.
Asunnosta on avarat näkymät meren suuntaan. Hakaniemensillan ja lähialueen muutostöiden myötä uusi silta tulee sijoittumaan enemmän oikealle. Asunnosta merelle päin katsoessa vasemmalle tullaan rakentamaan vehreää puistoaluetta.
Asunto on samaan aikaan moderni ja tunnelmallinen. Huoneisto sijaitsee kauniissa vuonna 1910 valmistuneessa arvokiinteistössä. Kodin huonekorkeus on vaikuttava yli 3 metriä. Pohjaratkaisu on hyvä ja eri tarkoituksiin sopiva. Tyylikäs Keittiö jää käytävälle, eikä hukkaa neliöitä. Olohuone on tilava ja valoisa. Moderni kylpyhuone on reilun kokoinen ja erillinen wc on eteiseen tullessa vasemmalla. Asunnossa on kaksi makuuhuonetta, jonka toisen voi halutessa jakaa väliseinällä. Asunto sijaitsee 1. kerroksessa, mutta reilusti maan tason yläpuolella.
1900-luvun kauniissa asuinrakennuksessa on tehty suunnitelmallisesti korjauksia kuten sähkösaneeraus vuonna 1990, putkisto vuonna 1995, vesikaton uusiminen vuosina 2006-2007 ja julkisivuremontti vuonna 2018.
Kruununhaka on yksi Helsingin keskustan suosituimpia asuinalueita, eikä syyttä. Näkymiä hallitsevat kauniit kivitalot tyylikkäine ravintoloineen ja putiikkeineen meren reunustamana. Alue on rauhallinen ja läheltä löytyvät maan näyttävimmät maamerkit, kuten Tuomiokirkko, vanha empirekeskusta ja torikorttelit. Kodista on kävelyetäisyys ydinkeskustaan.
*Hakaniemen sillan alueen suunnitelman lisätietoa: Kruunusillat-raitiotien rakentamisen yhteydessä rakennetaan uusi Hakaniemensilta ja sen valmistuttua puretaan vanha silta pois. Kokonaisuudessaan sillan rakennustyöt kestävät alustavien tietojen mukaan noin kolme vuotta, huomioiden myös nykyisen sillan purkutyöt. Alustavasti Hakaniemen uusi silta valmistuu vuonna 2025. Uuden kaavan mukaan kaikki Siltavuorensalmen rantojen uudet puistot ja katujen muutokset sijoittuvat rantaan Siltavuorenranta-kadun pohjoispuolelle. Tuleva Kirjanpuisto parantaa alueen virkistysmahdollisuuksia. Kaikki Siltavuorensalmen rantojen uusien puistojen ja katujen muutokset eivät ole osa Kruunusillat-rakennustöitä, vaan kaupunki toteuttaa osan niistä myöhemmin.*
Tervetuloa tutustumaan uuteen kotiisi.
Kohteeseen järjestetään yksityisesittelyitä. Myynti ja esittelyt:
Pauli Paunonen
TJ, Founder, LKV, LVV
050 572 8187
pauli@nordlkv.fi
nordlkv.fi/pauli
@pauli.nordlkv
facebook.com/pauli.nordlkv
Myynnistä vastaa täysimääräisesti välitysliike:
Pauli Paunonen Oy
y-tunnus: 2788959-1
Bulevardi 13, 00120 Helsinki
Välitysliike toimii itsenäisenä välittäjäyrittäjänä yhteistyösopimuksella Nord LKV Oy:n kanssa. Nord LKV Oy ei vastaa toimeksiannon hoitamisesta.
Yhteystiedot ja esittelyt
Yhteystiedot |
|
---|
Asunnon perustiedot
Kohdenumero | 20621223 |
---|---|
Sijainti |
|
Tyyppi | Kerrostalo |
Hallintamuoto | Asunto-osakeyhtiö |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 3h+k+kph+wc |
Asuinpinta-ala m² | 72 m² |
Yhteensä m² | 72 m² |
Pinta-alan peruste | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 1 |
Kerroksia | 6 |
Rakennusvuosi (päättynyt) | 1910 |
Käyttöönottovuosi | 1910 |
Vapautuminen | 3 kk kaupanteosta tai sopimuksen mukaan |
Hinta ja kustannukset
Velaton hinta | 548 000 € |
---|---|
Myyntihinta | 548 000 € |
Yhtiövastike | 468,00 € |
Hoitovastike | 468,00 € |
Vesimaksu |
|
Lisätietoja maksuista | Yhtiössä peritään asukaslukumäärään perustuvaa vesimaksua. Vesimaksun suuruus vahvistetaan vuosittain yhtiökokouksessa |
Asunnon lisätiedot
Hissi | Taloyhtiössä on hissi |
---|---|
Yleiskunto | Hyvä |
Tehdyt korjaukset | Huoneisto asuintilojen pintamaalaus (jalkalistasta ylöspäin) vuonna 2021 Huoneiston keittiön tasanteen lattia on uusittu tänä vuonna 2023 Aikaisemman omistajan aikana huoneistossa tehtiin korjaustyö, jossa kylpyhuoneen vesijohto- ja viemärilinjat sekä sähköistys kunnostettiin ja vedeneristys toteutettiin nykynormien mukaisesti. Työstä ilmoitettiin taloyhtiölle 4.6.2018 ja sen todettiin valmistuneen 31.8.2018. Valvontaraportti on arkistoitu |
Energialuokka | E2007 |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kauko |
Muut kaupan kannalta merkittävät tiedot | Myynnistä vastaa täysimääräisesti välitysliike: Pauli Paunonen Oy y-tunnus: 2788959-1 Bulevardi 13, 00120 Helsinki Välitysliike toimii itsenäisenä välittäjäyrittäjänä yhteistyösopimuksella Nord LKV Oy:n kanssa. Nord LKV Oy ei vastaa toimeksiannon hoitamisesta |
Asunnon tilat ja materiaalit
Asunnon tilat ja materiaalit |
|
---|---|
Katto |
|
Keittiön kuvaus |
|
Kylpyhuoneen kuvaus |
|
WC-tilojen kuvaus |
|
Olohuoneen kuvaus |
|
Makuuhuoneiden kuvaus |
|
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Välikatu 2 |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Ardour Oy isännöitsijä Satu Kuivalainen puh. 050 515 0044 satu.kuivalainen@ardour.fi |
Taloyhtiössä muuta | Ullakko, kellarikomero, kaukolämpökeskus |
Energialuokka | E2007 |
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit | 2022: Pihakannen korjaus tarvittavilta osin. 2020: A-portaan sisäpihan portaikko kunnostettu. 2019: Pyörävarastot kunnostettu. 2018: Julkisivu sekä kadun puolen ikkunat ja ovet uusittu, pihan puolen ikkunat uusittu. 2015: Ilmanvaihtohormit puhdistettu. 2013: Viemärien pystylinjat painehuuhdeltu. 2011: Syöksytorvien ja jalkarännien saattolämmityksen asentaminen. 2009: Oihakannen paikkaus, katto maalattu, kaukolämpölaitteet uusittu, päätykaaveli uusittu. 2006 - 2007: Vesikatto uusittu. 2005: Kylpyhuoneiden kosteustarkastus, porrashuoneiden ja B-portaan hissin saneeraus. 2003: Jäteaitaus rakennettu. 1998: Vuorilinnan puolen päätykaavelin kunnostus. 1995: Putkisto. 1990: Sähkösaneeraus. Katso tarkemmin yhtiön isännöitsijäntodistus, kunnossapitotarveselvitys sekä kohteen muut dokumentit |
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit | Asunto-osakeyhtiön hallituksen kunnossapitotarveselvityksen mukaisesti: 2023: Viemärien painehuuhtelu ja kuvaus. 2023: Peltikaton paikkamaalaus tarvittaessa. 2023-2028: Saattolämmityksen täydentäminen. 2023-2028: Lukituksen uusiminen tarvittaessa. 2023-2028: Patteriventtiilien vaihto termostaatteihin tarvittaessa. Katso tarkemmin yhtiön isännöitsijäntodistus, kunnossapitotarveselvitys sekä kohteen muut dokumentit |
Tontin pinta-ala | 942 m² |
Tontin omistus | Oma |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Kuvat




















Pauli Paunonen
Toimitusjohtaja, Founder, LKV, LVV- Kauppamääräni per vuosi on 50+ useana vuotena
- 4,9 / 5,0 asiakaspalaute
- 98% asiakkaistani suosittelee minua
- 50% myymistäni asunnoista on rikkonut taloyhtiön hintaennätyksen
- 33% myymistäni asunnoista on myyty täyteen pyyntihintaan tai yli
- 13 vuotta myyntityössä ja 11 vuotta kiinteistönvälittäjänä
- Laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV, LVV) vuodesta 2015
