
Vuolukiventie 4, Helsinki
Esittely
Remonttitaitoiselle tilaisuus tehdä tästä kolmannen kerroksen kolmiosta taloyhtiön helmi! Asunto on heti vapaa, pohja on selkeä ja hyvä. Makuuhuoneet ovat reilun kokoisia, keittiö on erillään ja olohuone on ihanan iso ja valoisa. Kylpyhuone on remontoitu putkiremontin yhteydessä vuonna 2017, muutoin asunto vaatii kunnostusta. Säilytystilaa on reilusti, makuuhuoneiden välissä on iso vaatehuone, joka on mahdollista jakaa kahdeksi erilliseksi vaatehuoneeksi, eteisestä löytyy kaappitilaa. Toisesta makuuhuoneesta on käynti lounaaseen suuntautuvalle lasitetulle parvekkeelle.
Taloyhtiössä on suunnitteilla ekologiseen maalämpöön siirtyminen ja hankkeeseen on haettu ARA avustusta. Vuoden 2023 remontteihin sekä maalämpöhankkeeseen on budjetoitu 1 950 000 euroa ja tälle asunnolle se tekee noin 18 780 euroa, josta vähennetään vielä mahdolliset avustukset. Tontin vuokrasopimus uusitaan vuoden 2026 alusta ja tarkat summat ilmoitetaan vuoden 2024 alussa. Vuokra tulee nousemaan 10v aikana sopimuksen uusimisesta arviolta reilun euron per neliö kokonaisuudessaan, ensimmäisen vuoden aikana noin 70 senttiä per neliö.
Pihlajamäessä palvelut ovat lähellä ja kulkuyhteydet hyvät, silti luonto on vieressä ja vehreitä puistoja ja metsiä löytyy läheltä useita. Päiväkodit ja koulut ovat kävelymatkan päässä.
VAIN YKSITYISESITTELYJÄ! Varaa oma esittelyaikasi. Tiedustelut ja yhteydenotot: Noora Ruippo, YKV, p. 040 962 6659 ja noora@nordlkv.fi
Myynnistä täysimääräisesti vastaa välitysliike:
NR Management Oy, y-tunnus 2693486-4
Välitysliike toimii itsenäisenä välittäjä yrittäjänä yhteistyösopimuksella Nord LKV Oy:n kanssa. Nord LKV Oy ei vastaa toimeksiannon hoitamisesta.
Yhteystiedot ja esittelyt
Yhteystiedot |
|
---|
Asunnon perustiedot
Kohdenumero | 9487587 |
---|---|
Sijainti |
|
Tyyppi | Kerrostalo |
Hallintamuoto | Asunto-osakeyhtiö |
Omistusmuoto | Oma |
Huoneistoselitelmä | 3h+k+kh+wc+p |
Asuinpinta-ala m² | 84 m² |
Yhteensä m² | 84 m² |
Pinta-alan peruste | Yhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen |
Kerros | 3 |
Kerroksia | 4 |
Rakennusvuosi (päättynyt) | 1965 |
Käyttöönottovuosi | 1965 |
Vapautuminen | Heti |
Hinta ja kustannukset
Velaton hinta | 149 000 € |
---|---|
Myyntihinta | 122 309,03 € |
Velkaosuus | 26 690,97 € |
Yhtiövastike | 697,00 € |
Rahoitusvastike | 262,40 € |
Hoitovastike | 434,60 € |
Vesimaksu |
|
Autopaikkamaksu | 20 € / kk |
Lisätietoja maksuista | Autopaikka kylmä 15,00 €/kk, autopaikka lämmin 20,00 €/kk, moottoripyöräpaikka 5,00 €/kk. Vedenkulutus laskutetaan osakkeenomistajalta kulutustietojen perusteella neljä kertaa vuodessa. |
Asunnon lisätiedot
Sauna |
|
---|---|
Parveke | Asunnossa on parveke |
Parvekkeen kuvaus |
|
Asuntoon kuuluu |
|
Yleiskunto | Tyydyttävä |
Energialuokka | E2018 |
Lämmitysjärjestelmän kuvaus | Kauko |
Asunnon tilat ja materiaalit
Asunnon tilat ja materiaalit |
|
---|---|
Katto |
|
Keittiön kuvaus |
|
Kylpyhuoneen kuvaus |
|
Olohuoneen kuvaus |
|
Makuuhuoneiden kuvaus |
|
Taloyhtiö
Taloyhtiön nimi | Asunto Oy Vuolukiventie 2 ja 4 |
---|---|
Isännöitsijän yhteystiedot | Granlund Isännöinti Oy |
Taloyhtiöön kuuluu |
|
Energialuokka | E2018 |
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit | 1989 Julkisivukorjaus 1997 Ikkunoiden vaihto (ei parveke-ikkunoita ja -ovia) 2000 Kattopinnoitus, pihavalaistus 2002 Kellarikäytävien maalaus, perusvesipumpun asentaminen 2003 Porraskäytävien kunnostus ja maalaus 2005 Lukituksen uusiminen 2006 Julkisivujen kuntotutkimus ja kunnostus, Vuolukiventie 4 kaukolämpöpaketin uusiminen 2007 Kanavien nuohous, sokkelin maalaus, ulko-ovien maalaus 2008 Poistopuhaltimien uusiminen, Vuolukiventie 2 kaukolämpöpaketin uusiminen. 2008 Kuntoarvio 2009 Julkisivu- ja parvekekorjausten aloittaminen. 2010 Julkisivu- ja parvekekorjausten loppuun saattaminen. Ulko-ovien maalaus. 30 lämmitystolpan uusiminen kellolla varustetuiksi. 2011 Putkiremontin hankesuunnitelman valmistelu. Ikkunoiden kunnostuksen aloitus. 2012 Putkiremontin hankesuunnitelman käynnistäminen. Julkisivu- ja parvekekorjausten takuuajan tarkastus ja puutteiden korjaamisen aloittaminen. Ikkunoiden kunnostuksen jatkaminen. 2013 Putkiremontin hankesuunnitelma. Leikkipaikan kiipeilyteline. Ikkunakunnostuksen jatkaminen. 2014 Putkiremontin suunnittelu, jatkuu 2015. Päätyjulkisivujen korjaussuunnittelu. Moottoripyöräparkin rakentaminen. 2015 Kellaritilojen asbestipurku ja vanhojen putkien poistaminen (Delete Oy). Putkiremontin suunnitelmien loppuun saattaminen (Karves Oy). 2016 Putkiremontin kilpailuttaminen. 2017 Putkiremontti (Remonttipartio Oy, valvonta Rakennuttajakaari Oy) 2018 Päätyjulkisivujen uusiminen (NKH-Rakennus Oy), Lukituskaavio (Avain-asema Oy) 2020 Katon huoltokorjaukset (Peltiässät Oy) 2020 Grillipaikan rakentaminen taloyhtiöön (Talonmies) 2021 Parvekkeiden ikkunaseinien ja ovien korjaussuunnittelu (Kiinteistötakuu Oy) 2022 Sähköautojen lataus 5 yhteislatauspistettä (Helen Oy) |
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit | 2023 Parvekeikkunoiden ja ovien kunnostaminen, Ulko-ovien uusiminen ja lipat, Energiahankkeiden selvitys/suunnittelu 2024 Energiahankeen toteutus 2025-2027 Piharemontti ja pihan viihtyvyyden parantaminen: salaojaputket, perusmuurin parempi vesieristys, ulkoportaiden uusinta, asfaltointi ja sähköistyksen uusinta; erillisenä urakkana joko tässä ajanjaksossa tai mahdollisesti vasta myöhemmin. Pihasuunnitelman teettäminen. |
Tontin pinta-ala | 20160 m² |
Tontin omistus | Vuokrattu |
Tontin Vuokranantaja | Helsingin kaupunki |
Tontin vuokra | 28 273,80 € |
Taloyhtiön (Tontin) Vuokrasopimus päättyy | 31.12.2025 |
Palvelut ja liikenneyhteydet
Kuvat


































Noora Ruippo
Ylempi kiinteistönvälittäjä, YKV, LKV, LVV, KiAT